Kuukausittainen arkisto: heinäkuu 2013

Osallisuutta ja oikeuksia vammaisille lapsille

Vammaisten lasten asemaan on kiinnitetty perinteisesti liian vähän huomiota. Etenkin heidän omaa osallisuutensa toteutumista ei ole systemaattisesti pohdittu. Tilanne näyttää olevan muuttumassa. Euroopan parlamentti julkaisi joitakin päiviä sitten selvityksen vammaisten lasten asemasta EU:n jäsenmaissa.  Viime kuussa Unicefilta ilmestyi erinomainen raportti vammaisten lasten asemasta maailmassa, etupäässä kehitysmaissa. Suomessa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula on päättänyt ottaa vammaisten lasten oikeudet tämän vuoden lasten oikeuksien päivän ykkösteemaksi.

Sekä Euroopan parlamentti että Unicef korostavat vammaisten lasten osallisuutta. Ongelmia on kaikissa maissa, myös Suomessa. Mahdollisuudet vaikuttaa omaan elinympäristöön ja elämään ovat puutteelliset kaikilla lapsilla, mutta vammaiset lapset ovat useimmiten vielä huonommassa asemassa. Omiin ammatillisiin poteroihinsa jumittuneet ammattilaiset ja tuen puutteen uuvuttamat vanhemmat eivät välttämättä muista kysyä lapselta, mitä hän ajattelee - etenkään jos lapsi ei jostain syystä kykene puhumaan. Vammaisten lasten mahdollisuudet osallistua harrastustoimintaan muiden lasten kanssa ovat puutteelliset. Syitä on monia: esteelliset paikat, syrjivät asenteet, avustajapalvelujen puute. Lapsiparlamentteja ja vastaavia lapsia edustavia ryhmiä koottaessa ei useinkaan muisteta huolehtia vammaisten lasten edustuksesta.

Euroopan parlamentti ja Unicef edellyttävät, että vammaisten lasten osallisuutta lisätään järjestelmällisesti. Suomessa tämä tehtävä lankeaisi luontevimmin kunnille, koska ne huolehtivat useimmista vammaisten lasten arkipäivään liittyvistä palveluista: koulusta, terveydenhuollosta ja vammaispalveluista.

Euroopan parlamentin selvityksessä kehotetaan Suomea nopeuttamaan koulutuksen inkluusiota ja korostetaan, että jokaisella vammaisella lapsella on oikeus käydä lähikouluaan. Tämä on erittäin tärkeä asia. Toinen olennainen huomio  liittyy yhteiskunnan tukiverkoston hajanaisuuteen, kankeuteen ja monimutkaisuuteen. Perheet uupuvat, kun tuesta täytyy taistella, eikä se sittenkään välttämättä vastaan lapsen yksilöllisiä tarpeita.

Molemmissa tuoreissa julkaisuissa todetaan useita kertoja, että tutkimustietoa vammaisten lasten elämästä on aivan liian vähän. Sitä tarvittaisiin päätösten taustaksi. Ehkä vammaistutkimuksen suosion viimeaikainen nousu auttaa tässä. Hyviä päätöksiä voisi tehdä kuitenkin jo ennen sitä. Tukiverkkoa voi parantaa ja yksinkertaistaa, esteettömyyttä ja avustajia lisätä, opettajia kouluttaa ja niin edelleen. Voi olla, että se maksaa, mutta se johtuu yksinomaan siitä, että vammaisten lasten asemaan ei aiempina vuosina ole panostettu riittävästi. Siihen ei enää ole varaa.

Amu Urhonen, Kynnyksen puheenjohtaja