Kuukausittainen arkisto: helmikuu 2016

Porraskävelyn sietämätön nolous

Tiloihin ei valitettavasti ole esteetöntä kulkua. ”Mutta kyllähän sinä pääset niin kätevästi, kyllä me sinua autetaan.”

Vammaisjärjestössä työskentelevänä jonkin verran kävelevänä vammaisena on arjessaan monesti tiukan valinnan edessä. Miten pitäisi suhtautua paikkoihin, jotka ovat ”melkein esteettömiä”? Mitä sellainen edes tarkoittaa?

Yhtäältä tunnustan, etten aina vain halua jättää menemättä kiinnostaviin tilaisuuksiin portaan tai parin takia. Toisaalta tunnen esteellisiin paikkoihin tunkemisestani jatkuvasti huonoa omatuntoa. Tiedän, ettei sähkärissä istuvalla ystävälläni olisi tässä minkäänlaista valinnan mahdollisuutta. Minultakin se mahdollisuus poistuu ajan kuluessa. Henkilökohtainen avustaja ei myöskään ole kantaja.

Tehdään kuitenkin vastaisuuden varalta selväksi muutama asia. Menemällä esteellisiin paikkoihin en osoita olevani reipas tai kätevä. Minä nyt vain kykenen nousemaan portaita, jos on pakko. Sosiaalisesti se on lähinnä vaivaannuttavaa. Eipähän tarvitse murehtia ensivaikutelman tekemisistä, kun tulemiseni ja menemiseni huomataan joka tapauksessa. Muutun käveleväksi protestiksi. Olen se sivusta huutelija, joka pilaa toisten juhlat huomauttelemalla ikävistä asioista, juuri kun kaikilla oli kivaa.

En muista, milloin ensi kertaa kiusaannuin kysyessäni pääseekö sinne. Nykyään sitä tapahtuu harva se päivä. Vielä rakenteissa olevia esteitä ikävämpää on kysyessä mieleen hiipivä nolouden tunne. En haluaisi olla vaivaksi. Kukaan minut esteelliseen paikkaan kutsunut ystäväni ei  myöskään tarkoita pahaa tai ole yleensä vastuussa tilan esteellisyydestä. Uskon kyllä, kuten hekin, että kaikki järjestyy – että pääsen paikkaan kuin paikkaan jollain tavalla. Tässä on kuitenkin kysymys paljon yksittäisiä ihmisiä suuremmasta ongelmasta.

Tasa-arvon toivomisesta ei koskaaan pitäisi kiusaantua. Sen pitäisi olla itsestäänselvyys.

 

Sanni Purhonen

tiedottaja

Kynnys ry

Kotona vai laitoksessa

Olin toissavuonna kirjoittamassa kirjaa vammaisten naisten väkivaltaa vastustaen. Olin toinen kirjoittajista, jotka pohtivat ajatuksiaan kotona vai laitoksessa asumisesta ja mitä riskejä vammaisille naisille on molemmissa asumismuodoissa. Toki samat riskit voivat kohdata vammaisia miehiä, mutta kuitenkin useammin väkivallalle alttiina ovat vammaiset naiset.

 

Eilen uutisoitiin isosti, että tulevaisuudessa häämöttävä uusi uhka on sijoittaa varsinkin vanhenevia vaikeasti vammaisia ihmisiä laitokseen. Juuri kun olemme pääsemässä tilanteeseen, jolloin vanhat laitosasumiset ovat purettuja, kehitysvammalaitoksia myöten. Tässä uudessa kuntien talouden säästösuunnittelussa (säästö vammaisten osalta 61 milj. euroa/v.) ei luvata edes yksilön oikeutta yksityisyyteen, vaan suunnitellaan kimppa-asumista, jossa huonekaveriksi voi tulla ihan kuka tahansa vieras ihminen. Kuka meistä haluaisi jakaa makuuhuoneensa vieraan ihmisen kanssa loppuelämänsä ajan? Laitoksissa väkivallan uhka on käsinkosketeltavaa paitsi vieraan huonekaverin taholta niin myös liian vähän henkilökunnan turhaumien taholta.

 

Toinen uhka, mikä vaikuttaa vaikeasti vammaisiin ihmisiin, tulee Kelan taholta. Kela uudisti vuoden alussa käytäntöjään ja jatkossa Kela antaa kuntoutusta kaikille vammaisille/sairaille ihmisille katsomatta kuntoutujan saamaa tuen määrittelyä pienevien kuntoutukseen suunnattujen rahojen verran. Suurelle osalle tullaan jatkossa tarjoamaan eioota. Nyt ei ole väliä, saako vammainen henkilö vammais-/hoitotukea minkä tasoisesti tahansa, hänellä on yhtäläinen oikeus saada laitos- ja avokuntoutuksia kuin vaikeasti vammaisella korkeamman vammais-/hoitotuen saajalla. Koska kuntoutettavien määrä kasvoi suuresti, Kela tiukensi myöntämisen kriteerejä. Jatkossa Kela kuntouttaa ainoastaan tavoitteellista kuntoutusta. Meidän oletetaan siis pääsevän pikkuhiljaa kaikkiin tavoitteisiimme olympiaurheilijoiden tavoin. Kun kuntoutusta ei jatkossa anneta ns. kuntoa ylläpitävänä, siitä seuraa, että monien vaikeasti vammaisten tila tulee huononemaan. Jo pelkästään tällaisesta tulee olemaan seurauksena se, että vaikeasti vammaiset ihmiset eivät ehkä selviäkään enää kotikuntoisena, vaan laitoksiin ajautuminen voi olla väistämätöntä. Kela on ilmeisesti jo nyt suosittanut kuntoutuksien sijaan turvautumista lääkehoitoihin. Esim. spastisuuteen taipuvaisille CP-vammaisille ihmisille on suositeltu spasmia vähentäviä lääkkeitä, jotka eivät kohota elämäntilanteita samalla tavalla kuin fysiatrian keinoin venyttely. Kuka haluaa olla velttona pöllyssä, jos sama rentoutuminen saadaan aikaiseksi vesirentoutuksella ja fysioterapeuttisin harjoittein sekä venytyksin?

 

Se, että nykyinen hallitus jatkuvasti puuttuu vammaisten ihmisten elinoloihin niitä vaikeuttaen ja hankaloittaen ihmisoikeuksia polkien, on mielestäni moraalitonta. En ymmärrä, kuinka kauan tällainen saa jatkua ilman, että ihmisoikeusjärjestöt ja oppositiopuolueet heräävät. Lehtileikkeissä sanottiin eilen, että vammaisista ihmisistä ei ole barrikadeille. Toivonpa, että on. Olemmehan saaneet tähän maahan henkilökohtaisen avun järjestelmän jopa vammaispalvelulakiin. Älkäämme antako nyt valtaa pitävien purkaa kaikkea hyvää kehitystä ja taannuttaa vammaisten ihmisten oikeuksia tasavertaiseen elämään monia vuosikymmeniä taaksepäin.

 

Sari Lehikoinen

Kynnys ry, toimittaja

Säästöt uhkaavat vammaisten oikeuksia - taas

 

Valtioneuvosto julkaisi tänään listan säästöistä, jotka tehdään kuntien velvoitteita karsimalla ja siirtämällä toisille osapuolille. Tätä kutsutaan reformiksi eli uudistukseksi. Säästöä pitäisi syntyä yhteensä miljardi euroa.

Monet vammaisille ihmisille tärkeistä palveluista on kuntien järjestämiä, joten on selvää, että nämä toimenpiteet heikentävät vammaisten ihmisten asemaa. Vammaislakien yhdistämisellä aiotaan säästää 61 miljoonaa euroa. Lisäksi vammaisiin vaikuttavat muun muassa terveydenhuollon asiakasmaksujen nousu ja henkilökuljetusten leikkaukset.

Toimenpiteiden lista on pitkä. Mukana on hyvinkin yksityiskohtaisia toimenpiteitä, toisaalta osa niistä jää hyvinkin epämääräisiksi. Esimerkiksi palveluasumisen joustavoittaminen voi tarkoittaa hyvin monia eri asioita.

Hyviä asioita listassa on varsin vähän. Yksi niistä voisi kuitenkin olla se, että lääkärintodistusten vaatimista aiotaan vähentää. Toivottavasti tämä tarkoittaa myös niitä lääkärintodistuksia, joilla todistetaan pysyvä ja vakaa vamma Kelalle kerran vuodessa.

Vammaislainsäädäntö totisesti vaatii uudistamista. On tärkeää yhdistää vammaispalvelu- ja kehitysvammalait yhdeksi laiksi ja luoda kaiken kaikkiaan nykyaikaisempi laki. Mutta jos tämän prosessin tavoitteena on saavuttaa 61 miljoonan euron säästöt, laista tuskin tulee ihanteellinen.

Henkilökuljetusten järjestäminen on ollut eri ministeriöiden ja Kuntaliiton agendalla jo pitkään. Niiden kulut ovat kasvaneet vuosikausia. Ongelma on monen tekijän summa. Tässäkin suunnitelmassa kuljetuskustannuksista ilmoitetaan säästettävän. Nämä kuljetukset ovat keskeisiä vammaisten oikeuksien toteutumiselle. Kuljetusten uudistaminen ei voi tarkoittaa muuta kuin niiden laajuuden ja laadun heikkenemistä. Yhä useampi vammainen ihminen jää tämän hallituksen takia neljän seinän sisään.

Amu Urhonen

Kynnyksen puheenjohtaja

 

Jumissa

Sanotaan, että matkailu avartaa. Niin tälläkin kertaa. Käväisin päiväseltään miesystäväni kanssa Turussa. Samalla reissulla tapasimme paikallista ystävääni.

 

Vaikeavammaisella on erilaisia haasteita matkustettaessa jopa ihan kotomaan sisällä. Lohdutankin itseäni ongelmia kohdatessani, että täällä sentään tunnen kuuluvani tähän kansaan ja kieliryhmään, osaan kommunikoida omalla äidinkielelläni.

 

Päätimme mennä jonnekin kahville ja hetken paikallinen ystäväni pohdiskeli, missä saisi kelvollista kahvia, olisi viihtyisää ja lämmintä. Päädyimme Hansakorttelin kahvilaan. Kadulta sinne oli muutama porras, mutta meille ohjeistettiin tulla kahvilaan Hansakorttelin sisäpihan kautta, josta käynti olisi esteetön. Näin toimimme. Tässä vaiheessa ei tietenkään käynyt mielessä selvittää, miten sieltä pitää poistua ja koska, että pääsee esteettömästi uloskin.

 

No, vaihdoimme kuulumiset ja intouduimme juttelemaan toviksi ja kolmanneksi. Huomasin, että kello alkaisi olla lähellä kahvilan sulkemisaikaa. Puimme päällemme, poistuimme takaovesta Hansakorttelin sisäpihaan. Hetken päästä huomasimme joutuneemme umpiansaan: emme päässeet ulos, koska kortteli oli sulkeutunut ilmeisesti jo melkein kaksi tuntia aiemmin. Emme myöskään päässeet enää takaisin kahvilaan, koska ovi takanamme sulkeutui lukkoon. Kokeneena poikkeusreittien käyttäjänä aloin etsiä ulosmenoa tai sisäpuhelinta vartijoille – tai ainakin heidän puhelinnumerolla varustettua tarraa. Ei löytynyt mistään. Hetken keploteltuamme, saimme avatuksi Hansakorttelin sisimmäisen välioven manuaalisesti. Ulko-ovea emme silti saaneet auki, ei onnistunut myöskään ylhäällä olevista sähköisistä vara-virtanappuloista. Olimme jumissa.

 

Pian ystäväni huomasi, että samaisen sisäkäytävän kautta oli yhteys myös iltaiseen juottolaan. Tovin lukossa olevaa ovea koputeltuamme sieltä tulikin vartija ihmettelemään, kuinka olimme Hansakorttelin sisäpihan puolella, vaikka tila oli suljettu jo aikoja sitten. Kahvila ei olisi saanut päästää meitä sisäpihalle lainkaan. No, ei meitä päästämällä päästetty, ihan omatoimisesti olimme sieltä lähteneet hyväuskoisena, että poistuminen olisi yhtä helppoa kuin sisäänkin meno – eivät hoksanneet sanoa meille sisään mennessä, että Hansakortteli sulkeutuu ennen kuin sen ympärillä olevat ravintolat ja kahvilat. Vaikka kuppilan vartija olikin oikein ystävällinen, hän ei keksinyt meille keinoa, kuinka pääsisimme ulos saakka. Eikä hän halunnut meitä riesakseen kuppilaankaan, vaan sanoi, että meidän tulee poistua kahvilan kautta (johon en olisi sähköpyörätuolilla liikkuvana kyennyt, kun sieltä oli kadulle portaita). Juottolan ovesta bongasin vartiointiliikkeen tarran ja soitin siinä olevaan puhelinnumeroon, pyytääkseni apua. Puhelimeen vastannut vartija oli oikein hölmistynyt, miten ja missä me oikein olimme jumissa. Hän lopulta lupasi kuitenkin järjestää meille vartijan, joka auttaisi meidät ulos tilasta (kun uhkasin soittaa seuraavaksi poliisin).

 

Asiamme ratkesi lopulta yllättävällä tavalla. Juottolan vartija hilppasi naapurissa olevaan kahvilaan kertomaan että heidän asiakkaitaan oli jumissa sisäpihan puolella. Kahvilan tarjoilija tulikin avaamaan meille sisäpihan oven takaisin kahvilan puolelle. Tarjoilijatar keksi välittömästi ratkaisun kinkkiseen tilanteeseemme, hän ohjaisi meidät ulos samaa reittiä, mitä henkilökunta käyttää töihin tulemiseensa ja sieltä lähtemiseen: hissillä kellariin, josta oli yhteys kellariparkkiin, ajoluiskalle ja sitä pitkin pääsimmekin pihalle.

 

Helsingin Kynnyksessä kaipaillaan tietoja esteettömistä ruokailupaikoista ja vessoista. Tätä tietoa moni meistä kaipailee, koska varsinkin kotipaikkakunnan ulkopuolella on vaikea löytää saavutettavia ravintoloita/kahviloita kunnollisine invavessoineen.

 

Sari Lehikoinen

toimittaja, Kynnys ry