Ajatuksia jalkineista

Luin joitain aikoja sitten ukkini kirjoittamia muistelmia. Hän jäi orvoksi melko nuorena, 1900-luvun alkupuolella, ja joutui hankkimaan elatuksen nuoremmille sisaruksilleen sekä itselleen. Lapsista pääsi kouluun vain se, jolla oli kengät kulkea. Perheellä ei ollut kuin yhdet toimivat ulkojalkineet. Kun olin lapsi, äidillä ei ollut varaa ostaa uusia talvisaappaita moneen vuoteen, vaan hän liimaili vanhojen saappaiden pohjia, ettei jalkansa olisi aivan kastuneet. Kaikki ”irrallinen” raha meni elämiseemme sekä sairauskulujeni peittoamiseen. Onneksi kansaneläkelaki tuli voimaan 1964 ja perheeni sai osan sairauskuluistani sitä kautta katetuksi.

 

Elämistä mitataan edelleen melko lailla kulutushyödykkeillä, vaikka perusturvaa saamme mm. takuueläkkeistä, toimeentuloturvasta sekä työttömyysavustuksista. Edelleen jalkineet puhuttavat.

 

Vammani vuoksi minulla ei ole mahdollisuutta ostaa edullisia – saati kauniita ja asusteisiin sävytettäviä jalkineita. Tarvitsen välttämättä yksilöllisesti valmistettavia ortopedisiä jalkineita, joilla voin kulkea, ja jotka menevät jalkaani juuri sen vuoksi, koska ne tehdään minulle yksilöllisesti soveltuvaksi.  Yleensä ortopedisiin jalkineisiin saa maksusitoumuksen kunnalta rajallisesti, yhdet jalkineet/vuosi. Kun kulkemiseni on ortopedisten jalkineiden varassa, eläminen ja arjen sujuminen on haastavaa. Ompi melkoista taitoa arpoa, tarvitsenko tänä vuonna kipeimmin uudet sisä- vai ulkojalkineet, jalkineet talveksi vai kesäksi, syksyn ja kevään tarpeisiin.... Itselläni on nyt tänä vuonna saatuna maksusitoumus ja haussa uudet talvijalkineet, vaikka sisäjalkineet ovat paikatut. Talvisaappaani ovat rikki: paitsi apuvälineellä vedettävät vetoketjut niin myös kantapäät puhki kuluneet. Sisäjalkineet minulle tehtiin viime vuonna, ja niiden teko oli niin vaikeaa, että odotin sandaaleita yli 8 kk, ja silti niitä on nyt paikkailtu jeesusteipein, vessapaperilla ja jalkaterapeutin omatekoisin pehmustein, koska kunnan kilpailutuksen voittanut firma ei osannut valmistaa jaloilleni sopivia jalkineita. Terveellistä kulkemista!?

 

Olen miettinyt kesän aikana, miksi jotkut vammaiset ihmiset kulkevat villasukilla. Onko se tapa ilmaista, että he eivät tarvitse kenkiä, koska istuvat pyörätuolissa? Vai onko heillä oikeasti niin huono verenkierto, että paksu villasukka kuumimpina kesäpäivinä tuo varpaille tavoiteltua lämpöä? Vai ovatko he yhtä kehnossa jamassa kuin minä ja monet muut vammaiset ihmiset: kilpailutuksen ”ansiosta” emme saa ehkä edes sitä yhtä paria toimivia ja kulkukelpoisia kenkiä vuodessa?

 

Ihastelin viikonloppuna ystävättäreni tyttären ihastuttavia, mokkanahkaisia mustia korkkareita, joissa oli ihania yksityiskohtina hopeankiiltäviä koristenastoja. Minulla ei ole koskaan ollut yksiäkään noin kauniita kenkiä! Silti toivon vain hartaasti, että tulevat talvisaappaani toimivat ja ovat käytännöllisen hyvät jaloilleni sekä lämpimät ja turvalliset talven liukkailla pakkaskeleillä, eivätkä paina, purista, satu tai väännä jäykistettyjä nilkkojani väärään asentoon. Kauneus ja asuihin sopivuus ovat ikävä kyllä toissijainen asia vaikeavammaisen jalkinehankinnoissa.

 

Sari Lehikoinen, toimittaja, Kynnys ry

Kirjoita vastaus

  • (ei julkaista)

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>